| 1. Kuka olet, mistä tulet? |
| 26-vuotias opiskelija (TTY) ja luultavasti viimeistä vuotta. Suuresta Saarijärven kaupungista kotoisin ja Tampereella asunut vuodesta 1998. |
| 2. Missä ja milloin kiinnostuit salibandyerotuomarin tehtävistä? |
| Seurasin useamman vuoden veljen (Olli Karjalainen) ja Koskisen Jannen vihellyksiä ja ajattelin että jos ne pystyy tuohon niin miksen minäkin. Sitä ennen kerkesin kyllä jahkailla pitkän aikaa ennen kuin kurssilta ('02) itseni löysin. |
| 3. Oliko / onko sinulla pelaajataustaa? |
| Maalivahtina aloitin talvella 1998 jo kypsässä 19 vuoden iässä ja seurana oli ULA. ULAn reenien lämärit 3 metristä vaihdoin oman koulun Soittorasia 2:een parin kauden jälkeen ja on sitä käväisty Soittorasia ykkösessäkin. Tämä kausi on jäänyt kokonaan pelaamatta ja ensi kaudella olisi jälleen tarkoitus pukea maski ’tosissaan’ päähän. |
| 4. Miksi ihmeessä tuomariksi, vaikka useinkaan ei kentällä kiitosta kuule? |
| ”No kun toi isovelikin pärjää”. Mitään selvää syytä ei kuitenkaan tule millään mieleen. |
| 5. Mitä muistat aivan ensimmäisestä tuomaritehtävästäsi? |
| Vihelsin yksin kahden naisporukan matsia ja pillikäsi oli vähän ruosteessa vaikka onnistuin pari jäähyäkin antamaan. Näkymätön kuminauha pillikäden ja suun välillä oli aika ahkerassa käytössä. Yhtään ei helpottanut että pari kokenutta tuomaria tuli kesken ottelun virnistelemään kentän laidalle. |
| 6. Miten luonnehtisit tuomaripariasi? |
| Tuomariparina on toiminut Michael ”hokkuspokkus” Hokkanen. Tosin kolmatta kautta kestänyt yhteistyö päättyy tähän kauteen ja edessä on uudet kujeet. ”Micke” vaatii itseltään ja pariltaan paljon ja kesti useamman vuoden ennen kuin miekkosen suusta kuuli että ”se peli meni ihan hyvin”. Panostaa paljon suoritusten puhtauteen ja siihen että homma näyttää hyvältä. Meistä se ilkeämpi kaveri. |
| 7. Entä miten itseäsi luonnehtisit? |
| Perinteinen vastaus tähän on että sitä pitäisi kysyä tuomariparilta mutta yritetään nyt jotain. Suhteellisen rauhallinen ja yritän ainakin olla ymmärtäväinen pelaajien aivoituksille sopivaan rajaan saakka. Liian kiltiksikin on tosin sanottu. |
| 8. Kohokohtasi tähän mennessä tuomarina? |
| Mitään suurta kohokohtaa ei ole vielä kerennyt osua kohdalle. |
| 9. Kerro jokin nolo tilanne, joka on salibandykentillä tuomaroidessa sattunut? |
| Onneks ei ole isoja noloja tilanteita kohdalle osunut, mutta tässä pari viikkoa sitten takaperin juoksussa keskikentän kohdalla lattia katosi jalkojen alta ja suoraan vauhdista kunnolla persiilleen. Pilli lensi kädestä päätyyn saakka ja päässä humisi täräyksen takia. Pillin sain aika nopeasti käteen ja onneksi ei tullut vihellettävää koska erä loppui pian heti siihen perään. Pelkkä pihaus olisi siinä tilanteessa keuhkoista irronnut. Sain pienet ansaitut aplodit pelaajilta ja harvalta yleisöltä suoritetusta ylimääräisestä viihdytyksestä. Erätauolla mentiin sitten Dädin kanssa katsomaan että mihinkä viivaan kompastuin. |
| 10. Vastapainoksi, mainitse jokin positiivinen tapahtuma? |
| Vihelsin Tamppi Areenalla Skanskan järjestämää höntsäilyturnausta ja sain sitten turnauksen jälkeen yhteishenkilöltä palautetta että olivat tykänneet kovasti vihellyksistäni. Vuoden viheltäneenä kehut tuntuivat todella mukavalta. |
| 11. Mikä on törkeintä mitä olet omassa pelissäsi nähnyt tai kuullut? |
| Spiral-liigan pelissä yhdellä pelaajalla keitti yli meikäläisen tulkinnat pelistä ja jouduin aikamoisen solvausryöpyn uhriksi. Kommentit hiustyylistä, apinankaltaisuudesta ja natsismista höystettynä aika luovilla kirosanoilla pisti uuden tuomarin korvat ja posket punoittamaan. |
| 12. Miten ratkaisitte edellä mainitun tilanteen? Jäikö jokin mietityttämään? |
| Käsi taskulle ja punakorttia ilmaan. Kaverilla kävi suu vielä ahkeraan hakiessaan tavaroita vaihtopenkiltä ja yritti myös jäädä kentän reunalle ylistämään tuomioitani. Lähti kyllä pienen tovin jälkeen pukukoppiaan kohti. Jälkeenpäin kun miettii niin voi sanoa, että ihan omaa huonoutta kyseiseen tapaukseen päädyttiin. Olisi pitänyt ottaa roolia aiemmin eikä vain toivoa että kyllä se tästä vielä suttaantuu. |
| 13. Seuraatko ns. huippusalibandya? |
| Tällä kaudella todella vähän on tullut seurattua. Ihan oman tuomarina kehittymisenkin kannalta olisi seurattava paljon enemmän. |
| 14. Mikä on mielestäsi "huippusalibandya" ? |
| Jollain tavalla jokainen matsi on ”huippusalibandya”, mutta yksittäiset pelit on jo sen verta laadukasta peliä, että niitä voi mennä katsomaan ilman että siellä pelaa joku hyvä tuttu tai sukulainen. |
| 15. Keksi itsellesi sopiva "motto" joka sopii tuomaritoimintaasi? |
| ”Tuomari on silloin hyvä kun se on näkymätön.” Tottakai jossain pelissä täytyy tulla tuomareiden tulla esiin, mutta pelit eivät ole tuomareita vaan pelaajia varten. |
| 16. Miten kehittäisit tuomaritoimintaa valtakunnallisesti tai kerhomme sisällä? |
| Se mitä itse olen jäänyt kaipaamaan niin useammat keskusteluhetket kokeneempien tuomareiden kanssa. Haastattelu: Mika Vallin |