Tasen toimintaa tukee
| |
| |
|
Salibandyssa tarvitaan jatkuvasti uusia asiansa osaavia tuomareita, pelinohjaajia, otteluvalvojia ja toimitsijoita. Mikäli kyseiset hommat kiinnostavat, lue eteenpäin! Lisätietoja kaikista koulutuksista antaa Tampereen alueen erotuomarikoulutusvastaava Jyri Jokinen. Koulutukset on ryhmitelty seuraavasti: Aloittavat tuomarit - Ensimmäistä kertaa tuomariksi ryhtyville tai välivuotta pitäneille vanhoille tuomareille ALOITTAVAT EROTUOMARITErotuomariksi voi ryhtyä kuka tahansa 15 vuotta täyttänyt. SSBL:n sarjoissa erotuomarina toimimisen edellytyksenä on liiton järjestämän erotuomarikurssin suorittaminen. Kurssin tiedot pääpiirteittäin ovat:
SSBL:n sarjoissa viheltävällä täytyy myös olla lisenssi. Tuomari- eli T-lisenssi kaudella 2009-10 maksaa 41,50 euroa, pelaajalisenssin haltija ei tarvitse erikseen tuomarilisenssiä. Aloittavien tuomareiden kurssitAloittavien erotuomareiden koulutuksessa pääpaino on sääntötuntemuksessa, myös perusasiat liikkumisesta ja yhteistyöstä tuomariparin kanssa kerrotaan. Koulutettavat pääsevät tositoimiin kokeneempien tuomariparien kanssa kahden ensimmäisen tunnin jälkeen. Kolmas oppitunti pidetään kuukautta myöhemmin, tällöin kerrotaan vielä lisää alue-erotuomarina toimimisesta, minkä jälkeen koulutettavat ovat valmiita viheltämään myös muiden vasta-aloittaneiden kanssa. Kenttäkoulutuksessa koulutettavat pääsevät viheltämään paikallaolevien kouluttajien kanssa harjoitusottelua. Kouluttajat voivat pyytää pelaajia esittämään erilaisia rikkeitä, jolloin koulutettavat saavat harjoitella vapaalyöntien ja rangaistusten määräämistä. Kenttäkoulutusta varten jokaisen koulutettavan olisi hyvä tuoda oma pilli. Ensimmäiset ottelut tuomitaan yhdessä kokeneemman tuomarin kanssa, joka neuvoo ottelun aikana, on henkisenä tukena ja raportoi suullisesti sekä sinulle että koulutusvastaavalle. Aloittavalle tuomarille järjestetään myös ns. kummituomari, joka tällä kaudella tulee A4-ryhmästä. Erotuomarikoulutus antaa hyvät valmiudet toimia myös pelinohjaajana sekä toimitsijana. KustannuksistaKaudella 2007-08 peruskurssin hinta oli 20e. Koulutusmaksut laskutetaan jälkikäteen . Kurssi- ja lisenssimaksujen lisäksi jokaisen tulee hankkia asianmukainen varustus: Erotuomarisetti (paita, sukat, shortsit ja pilli) kustantaa aloittelevalle n. 65 euroa. Luonnollisesti tuomari tarvitsee myös mustat sisäpelikengät. Hankinnat ovat vähennyskelpoisia verotuksessasi . Kerho auttaa kaikissa varustehankinnoissa (jäsenetu) joten kerhoon liittyminen on erittäin hyödyllistä. Kerhon kautta voi tilata myös lämmittelyasuja, talvitakkeja, varustekasseja, jne. Kerho järjestää myös yhteisiä tilaisuuksia jossa uudet tuomarit pääsevät tutustumaan kokeneempaan kaartiin . Lisäksi jokainen tuomari voi lunastaa liiton yleisvapaakortin, jolla pääsee seuraamaan pääsarjojen otteluita omavastuuhintaan (n. 20e/kausi). Vapaakorttia haetaan lähettämällä sähköpostia Salibandyliiton info-osoitteeseen. Huomioi , että kerhoon liittyminen on vapaaehtoista eikä erotuomarina toimiminen sido liittymään Tase Ry:n jäseneksi mutta suosittelemme tutustumaan kerhon toimintaan. Välivuodelta palaaminenJos olet pitänyt taukoa erotuomaritehtävistä yli vuoden (ilman että olet sopinut välivuoden pitämisestä et-vastaavan kanssa) ja olet nyt palaamassa jälleen mukaan tuomaritoimintaan, keskustele asiasta ensin koulutusvastaavan tai et-vastaavan kanssa. Aiemmin välivuoden pitänyt on joutunut aloittamaan alusta. Vuosia erotuomarina aiemmin toiminut voi kuitenkin (tietyin perustein) jatkaa toimimista päivittäen tiedot vanhojen erotuomarien aloituskoulutuksissa. Asiaan vaikuttaa ainakin aiempi luokitus. Kurssit syksyllä 2009Syksyn 2009 erotuomarien peruskurssi pidetään sunnuntaina 4.10. Tampereen Kalevassa, SSBL:n koulutustilassa osoitteessa Sarvijaakonkatu 32. Lisätietoja ilmoittautumissivulla. Ilmoittautumiset - Sivun alkuun JATKAVAT EROTUOMARITJatkavien tuomareiden kausikoulutus 2009-10Edellisellä kaudella viheltäneille tuomareille järjestetään muutama kausikoulutustilaisuus alkaen keskiviikosta 26.8. Katso ilmoittautumislomakkeesta tarkat ajat. Mikäli et löydä itsellesi sopivaa ajankohtaa, ota yhteyttä Jyri Jokiseen. Ilmoittautumiset - Sivun alkuun A4-KOULUTUSA4-ryhmään valitaan koulutettavat alue- ja paikkakuntavastaavan suositusten perusteella. Koulutettaville ilmoitetaan ryhmään kutsumisesta ja koulutusaikataulusta henkilökohtaisesti. LIIGA-/LIITTOKOULUTUSKursseille kutsutaan erikseen ETV:n toimesta. PELINOHJAAJAKOULUTUSLiiton alaisten otteluiden määrät kasvavat ja myös pelinohjaajille on tarvetta! Kurssi on tarkoitettu vähintään 12-vuotiaille ja kurssin jälkeen on oikeutettu tuomaroimaan F-nuorten otteluita. Syksyn 2009 pelinohjaajakoulutuksista tulee lisää tietoa myöhemmin. Ilmoittautumiset - Sivun alkuun TOIMITSIJAKURSSITToimitsijoita tarvitaan kaikissa virallisissa SSBL:n sarjoissa nuorimmista junioreista liigatasolle saakka. Otteluiden sujuva eteneminen on usein myös hyvien toimitsijoiden ansiota: kellonkäyttämisen ja pöytäkirjanpitäminen on sujuvampaa, jos toimitsija osaa asiansa ilman tuomarien apua. Salibandyliitto valvoo, että jokaisessa ottelussa on vähintään yksi koulutettu toimitsija. Toimitsijakoulutuksesta peritään liiton ilmoittama materiaalimaksu, 10€ / osallistuja. Järjestämme toimitsijakoulutuksia myös seurojen tilauksesta. Kurssin hinta on 100€, minkä lisäksi laskutetaan kouluttajan matkakulut. Hinta on kiinteä riippumatta kurssille osallistujien määrästä. Tilaajan tulee järjestää koulutustila. Toivomuksena on piirtoheitin tai videotykki mutta koulutus voidaan järjestää pienille ryhmille vaikka asiakkaan kotona. Lisätietoja voi pyytää alueen erotuomarikoulutusvastaavalta, myös kurssitilaukset pyydetään lähettämään samaan osoitteeseeen: Jyri Jokinen. Huom! Voit myös järjestää alueesi muiden seurojen kanssa yhteisen toimitsijakoulutuksen. Isompi ryhmä on parempi, sillä hinta on aina sama osallistujamäärästä riippumatta! Kaikki järjestämämme toimitsijakurssit ovat SSBL:n virallisia koulutuksia. Kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat liiton toimitsijakortin. Miksi toimitsijakurssille? Katso hyvät perustelut liiton kilpailusäännöistä, § 32. Syksyn 2009 ensimmäinen toimitsijakurssi pidetään Tampereen Kalevassa 29.10. klo 18:00 alkaen. Ilmoittautumiset - Sivun alkuun ALUETARKKAILIJAKOULUTUSEdellinen aluetarkkailijakoulutus järjestettiin elokuussa, seuraavista koulutuksista kannattaa kysellä Sisä-Suomen alueen erotuomarivastaava Jani Mäckliniltä tai Pirkanmaan paikkakuntavastaava Petri Heikkilältä. | |