|
|
PENALTYBOX toukokuu 2004
LIIGATUOMAREIDEN PÖYTÄLÄTKÄN MM-KISATJälleen kerran salibandyn liigatuomarit ovat pelanneet perinteisen pöytälätkän MM-kisat, tosin vasta ensimmäistä kertaa, mutta perinteitä kunnioittaen. Pelipaikkana oli Eerikkilän urheiluopisto. Paikalle oli saapunut lähes kaikki kollegat ympäri Suomen, ja lisäksi myös arvovaltainen johtajistomme ETV. Osallistujien määrä oli siis kaikkiaan noin 40 henkeä.
Kauan odotettu pöytälätkän SSBL:n suljettu kutsumestaruusturnaus alkoi häämöttää Eerikkilän urheiluopiston päärakennuksen 3. kerroksen peräneukkarissa. Hanketta oli valmisteltu salassa jo vuodesta –96 lähtien, ja nyt oli toteutumisen hetki. Osallistumisluettelot olivat hetkessä täynnä, ja niinpä pääsimme lohkojakojen kimppuun.
Osallistujat saatiin jaettua kolmeen lohkoon, joista jatkoon pääsi kunkin lohkon kaksi parasta sekä näiden lisäksi kaksi parasta lohkokolmosta. Peliajaksi oli HTT:n toimesta määritelty kolme (3) minuuttia lähes tehokasta aikaa.
 Österbottens domar chief KK
 Legenda jo eläessään -> JP Arviainen (Iiron veli…?)
Kun alkulohkojen pelit olivat kahta ottelua vailla valmiita, pölähti kentän reunamille neljä innokasta pelimiestä lisää. Niinpä pienen pohdinnan jälkeen kasattiin vielä yksi, ns. ”keskiyön lohko”, joka taisteli alkulohkon ottelunsa hieman lyhennetyllä peliajalla. Tämän seurauksena jatkoon menijät lohkoittain muuttuivat siten, että kunkin lohkon vain kaksi parasta, yhteensä siis kahdeksan pelaajaa pääsi puolivälieriin. Tämähän ei kaikkia miellyttänyt, ja niinpä saimme kuulla salibandykentiltäkin niin kovin tuttua ”tarinaa”. Tuomio oli jo annettu, mutta edelleen joidenkin suut kävi kovemmin kuin jalat. Nooh, pikkuhiljaa päästiin pudotuspelien pariin.
 Pöytälätkäkin kuntoa vaatii. Kuvassa perussavolainen peliasumalli...
Välierien jälkeen tuli ilmi ikävä doping-tapaus, ja korvaavaa pelimiestä etsittiin tilalle. Kentän yksimielinen ehdotus oli, että alkulohkojen paras kolmonen, Terttu ”The flying grass” Hessunen pääsisi takaportin kautta uusintavälierään. Jury päätti kuitenkin kokoontua miettimään ratkaisua, ja vastaus saatiin kolmessa sekunnissa; Doping-tapaus perutaan ja takaporttia ei ”Tertulle” myönnetä. ”Terzi” putosi siis toisen kerran kalkkiviivoilla...
FINAALI
 Vielä hymyilyttää ennen finaalia – Lahtikeijo(vas.) vs. Oksamies
Kaksintaistelu Oksamies – Lahtikeijo oli valmis alkamaan. Kello oli pyörähtänyt jo hiukan yli aamu yhden, kun päätuomari SilvuBlee rykäisi piippuunsa aloitusmerkiksi. Ottelun tuomarit olivat hyviä aloitusvihellykseen asti. Lähes välittömästi aloitusvihellyksen jälkeen Lahtikeijo pääsi tuikkaamaan puikoista johto-osuman.
 Lahtikeijo karvaamassa
Siitä jatkettiin tasaiseen tahtiin, kunnes Oksamies pääsi pöllyttämään oikein isän kädestä vantaimerilla maaliverkkoja.
 Oksamies hautoo lötää ärsyttävä virne kasvoillaan, johdossa kun on. Pöydän reunalla ne kuuluisat dopingnäyteastiat
Tämän jälkeen alkoi mittava episodi kentällä. Ottelun ylivalvoja SilvuBlee näki päivän selvän kädellä pelaamisen. Siitä ansaittu pikkukakkonen. Tätä ei kuitenkaan Lahtikeijon manageri Sandstorm hyväksynyt, vaan rupesi käymään kuumana kuin hellankoukku.
”- Millä helv..llä sä voit nähdä tuon kädellä pelaamisen miehen kropan läpi, karjui ”hiekkamyrsky”!?”
No, kaikki keinot ovat sallittuja sodassa, tällä kertaa jopa saksalainen Charles Röntgen olisi pissinyt housuunsa.
Sandstormin vienosti huutavaan kysymykseen vastauksen lennätti paikalle JP Kent, joka oli nähnyt kyseisen kädelläpelaamistilanteen 480mm vahvan teräsvahvennetun ja esijännitetyn ontelolaatan läpi kerrosta alempaa, takkahuoneesta. JP Kent porautui ontelolaatan läpi peliareenalle, ja paiskasi kädet lanteille todeten; ”- Taulut umpeen ja tikkarit suuhun. Peli jatkuu!”
 Kaikkien janoisten sankari – JP Kent!
Salibandykentiltä poiketen, kehotus meni kertalaakista jakeluun, ja niin peli pääsi jatkumaan. Lahtikeijon vielä manaillessaan managerinsa käytöstä, Oksamies käytti häikäilemättömästi tilaisuuden hyväkseen. Vasemman puolustajan puutuessa, jopa pöytälätkässä, siitä on hyötyä vastajoukkueelle. Oksamies tykitti jälleen yläseen, ja eväät tähänkin maaliin tarjoili Ludwig won Hennesy. Lapa jäähän ja nimi lehteen. Molemmat joukkueet tekaisivat vielä paitsiolta haiskahtavat maalit, ja molempia maaleja edelsi törkeä ja karkea erotuomarivirhe;
A)tasoitusmaalissa 2-2:een hyökkäävä pelaaja hyppäsi (A4 paperiarkki meni toisen tossun alle kaksinkerroin)
B)Voittomaalin syöttö annettiin vaparista toisesta päästä kenttää, missä syöttö lähti 58,5 cm väärästä paikasta (Lahtikeijo harkitsi vastalausetta sekunnin, muuta päätti olla käyttämättä sitä)
Näistä karkeista virheistä huolimatta ETV:n Jycceboy kruunattiin uudeksi pöytälätkämestariksi 2003-2004.
 Virallinen turnauskuva näyttää virheettömältä, mutta takahuoneissa ja kabineteissa alkoi kaamea jälkishow pelitilannetapahtumista!
Ottelun jälkeen erotuomari SilvuBleen housut eivät pysyneet kuivina, sillä hävinneen joukkueen vilttimies-irvistelijä ”Hätälä” oli karjunut niin kovaa, että punttiinhan siinä Silvulla lirahti. Täytyy kyllä myöntää, että ei se ollut Supermiehelläkään kaukana. No ihan totta, kyllä se niin kovaa huusi. Mutta sehän sallitaan salibändissä, joten palkkioksi tästä ”tuomarinvika” -huudosta ”Hätälä” sai pussillisen siemenperunaa. Siitä sitten vaan Keski-Suomeen perunafarmi pystyyn…..
Lehdistötilaisuus sujui ongelmitta, ja niin kävimme yöpuulle. Tosin tarina kertoo, että eräs kalkkiviivoilla pudonnut paras lohkokolmonen olisi jäänyt treenaamaan jo ensi vuotta varten, mutta nämähän ovat vain niitä tarinoita……
Takaisin boxiin - Sivun alkuun
|