Tasen toimintaa tukee
| |
| |
RAHAKO RATKAISEE?
Kun aletaan puhua rahasta, niin asia tabulisoituu ja voi saada koko pesällisen kiukkuisia mehiläisiä kimppuunsa aina kuningatarta myöten…tai sitten tuota luonnon eliksiiriä riittää koko vuodeksi… Tällä hetkellä tuomareiden palkkiot liigassa ovat aika lailla linjassa. Pientä korotuspainetta toki on, mutta ei suurta. Vertailua voi tehdä esimerkiksi Ruotsiin, missä paikallisille huippuerotuomareille maksetaan kuitenkin enemmän kuin kotimaisille kollegoille. Ero on noin 65 euroa / runkosarjapeli. Se on aika paljon. Kuitenkin. Silti väitän, ettei kukaan korkeimmalla tasolla toimiva erotuomari tee haasteellista työtään pelkästään rahan vuoksi. Motiivi ja halu tulee ja täytyy tulla jostain muusta. Erotuomaritarkkailijat, tai niin kuin se hienosti sanotaan, olosuhdevalvojat ovatkin jo toinen juttu. Tarkkailijan käyttämä aika yhtä peliä kohti suhteessa saatuun palkkioon ei todellakaan ole linjassa. Tarkkailijan on oltava pelipaikalla tunti ennen ottelun alkua, peli kestää sen reilu kaksi tuntia, tähän palaute päälle, ja paperityöt vievät yhteensä vähintään 4-5 tuntia aikaa yhden tarkkaillun ottelun osalta. Ja palkkio tehdystä työstä jolla pyritään kehittämään erotuomarisektoria on vaivaiset 45 euroa. Ja verot pois. Siitä sitten vain laskemaan tuntipalkkaa.
Mielenkiintoinen kokeilu voisi olla myös eräänlainen joukkotarkkailu. Kukin tarkkailuryhmän jäsen ohjeistettaisiin lyhyesti ennen peliä ja kerrottaisiin tiivistetysti tarkkailun pelisäännöistä. Kyseessä voisi olla esim. neljän eri henkilön muodostama ryhmä, jotka tarkkailisivat kukin ottelun erikseen. Ryhmään voisi kuulua tietenkin ottelun virallinen aseteltu tarkkailija, liigatasolta aktiivipelaaja, aktiivivalmentaja ja aktiivierotuomari. Ryhmän jäsenet sijoittuisivat seuraamaan ottelua kukin toisistaan erilleen ja hyvin erilaisiin kohtiin kentän ympäristöön. Uskaltaisin väittää, että tällaisilla aina aika ajoin tapahtuvilla erikoisuuksilla erotuomarit, muita sidosryhmiä unohtamatta, saisivat paljon enemmän käyttökelpoisia vinkkejä ja uusia tapoja miettiä tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Kannattaisi kokeilla…
Väittäisin, että Suomen naisten MM- kulta Singaporessa 2005 hautautui juuri edellä mainitsemaani asiaan. Suomen kaikkien aikojen naispelaaja Petra Mäntynen oli kypsynyt aikojen saatossa olemaan suuret osat lomistaan maajoukkueen mukana ympäri maailmaa. Jos Petra olisi Singaporessa pelannut, olisi Suomi tuonut kisoista kirkkaimman mitalin. Niistä paikoista joita Katriina Saarinen mm. finaalissa passaili muille joukkuekavereilleen, ei Mäntynen olisi ampunut taivaan tuuliin..vaan sinne minne ne laukaukset kuuluvatkin, piparihyllylle!
Puskaradiosta kuulee jänniä juttuja. Maajoukkueen runkopelaajat ovat väläytelleet jo lakkouhkaa, ellei rahapolitiikkaa saada kuntoon ennen seuraavaa maajoukkuetapahtumaa. Ja sehän tulee taas jo aika pian. Kuluvan kauden aikaisimmissa maajoukkuetapahtumissa on ollut jo yllättävän paljon poissaoloja vedoten mm. loukkaantumisiin. Yhtään enempää kenenkään vaivoja ja muita kolhuja spekuloimatta silti mieleen tulee väistämättä vanhat kunnon tshekkinivuset yms. vaivojen diaknisoinnissa.
Salibandyliiton valiokunnat ovat nyt vuodenvaihteen jälkeen taas uusiutumassa. Tuleeko riittäviä vaihdoksia, jotta laiva saadaan kulkemaan yhä voimakkaammin kohti sen itsensä asettamaa tavoitetta, visio 2010:tä? Maajoukkuevaliokunta(MJV) on kovan paikan edessä kun sen pitää saada maajoukkueet edes jossain määrin tyytyväiseksi ja taata näin työrauha tällekin sektorille. Järkevin ja toimivin vaihtoehto olisi saada maajoukkuepelaajat samojen etuuksien alle kuin esim. kv. – erotuomarit ja - tarkkailijat. Uusi ja toivottavasti sopivasti vaihtuvuutta kokeva maajoukkuevaliokunta haluaa luultavasti aloittaa positiivisella päätöksellä ja saada näin myös itselleen riittävän määrän tukijoita pelaajienkin taholta. Uusi ja mielenkiintoinen kasvo kyseiseen valiokuntaan olisi liigan markkinointipäällikkö J-P Lehtonen, jolla on riittävän laaja tuki takanaan pelaajiston osalta ja myös jo jonkinlainen kokemus liiton asioista. Salibandyliiton päättävissä elimissä tuskin kukaan haluaa edetä tiedon kanssa, että menestys jää(jäi) näistä päätöksistä kiinni. Tämä asettaa toisaalta myös kovemman paineen maajoukkueiden pelaajia kohtaan, koska raha tekee asiasta entistä ammattimaisempaa. Rahalla on erikoinen vaikutus. Vaikka toisaalta, kaikkihan tekevät töitä yhteisen lajimme eteen, rakkaudesta lajiin. Vai tekevätkö? Sopiva rahallinen porkkana voisi olla myös sijoitusbonukset MM- kisoissa. Kirkkaimmasta mitalista luvattaisiin esim. 1500 euron mestaruusbonus/pelaaja, hopeasta 500 euroa ja pronssista ei tulisi antaa kuin niskalitsareita. Hämmennystä lisää vielä se selkeä fakta, että Suomen Salibandyliitto ei ole tehnyt tappiota lukuunottamatta vuotta 2005. Kyllä sitä rahaa on, kunhan se kohdistetaan vielä oikeisiin osoitteisiin. Eli palkkiot kuntoon joka sektorilla… Näillä mietteillä taas eteenpäin… Juha E. Sirkka
<< paluu Sipan 2+10® palstalle Kirjoittaja on entinen liiga- ja kansainvälinen erotuomari ja kirjoitukset ovat hänen mielipiteitään, eivätkä ne edusta erotuomarikerhon virallista kantaa. | |