Tasen toimintaa tukee
| |
| |
RAHAKO RATKAISEE?
Kun aletaan puhua rahasta, niin asia tabulisoituu ja voi saada koko pesällisen kiukkuisia mehiläisiä kimppuunsa aina kuningatarta myöten…tai sitten tuota luonnon eliksiiriä riittää koko vuodeksi… Tällä hetkellä tuomareiden palkkiot liigassa ovat aika lailla linjassa. Pientä korotuspainetta toki on, mutta ei suurta. Vertailua voi tehdä esimerkiksi Ruotsiin, missä paikallisille huippuerotuomareille maksetaan kuitenkin enemmän kuin kotimaisille kollegoille. Ero on noin 65 euroa / runkosarjapeli. Se on aika paljon. Kuitenkin. Silti väitän, ettei kukaan korkeimmalla tasolla toimiva erotuomari tee haasteellista työtään pelkästään rahan vuoksi. Motiivi ja halu tulee ja täytyy tulla jostain muusta. Erotuomaritarkkailijat, tai niin kuin se hienosti sanotaan, olosuhdevalvojat ovatkin jo toinen juttu. Tarkkailijan käyttämä aika yhtä peliä kohti suhteessa saatuun palkkioon ei todellakaan ole linjassa. Tarkkailijan on oltava pelipaikalla tunti ennen ottelun alkua, peli kestää sen reilu kaksi tuntia, tähän palaute päälle, ja paperityöt vievät yhteensä vähintään 4-5 tuntia aikaa yhden tarkkaillun ottelun osalta. Ja palkkio tehdystä työstä jolla pyritään kehittämään erotuomarisektoria on vaivaiset 45 euroa. Ja verot pois. Siitä sitten vain laskemaan tuntipalkkaa.
Mielenkiintoinen kokeilu voisi olla myös eräänlainen joukkotarkkailu. Kukin tarkkailuryhmän jäsen ohjeistettaisiin lyhyesti ennen peliä ja kerrottaisiin tiivistetysti tarkkailun pelisäännöistä. Kyseessä voisi olla esim. neljän eri henkilön muodostama ryhmä, jotka tarkkailisivat kukin ottelun erikseen. Ryhmään voisi kuulua tietenkin ottelun virallinen aseteltu tarkkailija, liigatasolta aktiivipelaaja, aktiivivalmentaja ja aktiivierotuomari. Ryhmän jäsenet sijoittuisivat seuraamaan ottelua kukin toisistaan erilleen ja hyvin erilaisiin kohtiin kentän ympäristöön. Uskaltaisin väittää, että tällaisilla aina aika ajoin tapahtuvilla erikoisuuksilla erotuomarit, muita sidosryhmiä unohtamatta, saisivat paljon enemmän käyttökelpoisia vinkkejä ja uusia tapoja miettiä tekemisiään ja tekemättä jättämisiään. Kannattaisi kokeilla…
Väittäisin, että Suomen naisten MM- kulta Singaporessa 2005 hautautui juuri edellä mainitsemaani asiaan. Suomen kaikkien aikojen naispelaaja Petra Mäntynen oli kypsynyt aikojen saatossa olemaan suuret osat lomistaan maajoukkueen mukana ympäri maailmaa. Jos Petra olisi Singaporessa pelannut, olisi Suomi tuonut kisoista kirkkaimman mitalin. Niistä paikoista joita Katriina Saarinen mm. finaalissa passaili muille joukkuekavereilleen, ei Mäntynen olisi ampunut taivaan tuuliin..vaan sinne minne ne laukaukset kuuluvatkin, piparihyllylle!
Puskaradiosta kuulee jänniä juttuja. Maajoukkueen runkopelaajat ovat väläytelleet jo lakkouhkaa, ellei rahapolitiikkaa saada kuntoon ennen seuraavaa maajoukkuetapahtumaa. Ja sehän tulee taas jo aika pian. Kuluvan kauden aikaisimmissa maajoukkuetapahtumissa on ollut jo yllättävän paljon poissaoloja vedoten mm. loukkaantumisiin. Yhtään enempää kenenkään vaivoja ja muita kolhuja spekuloimatta silti mieleen tulee väistämättä vanhat kunnon tshekkinivuset yms. vaivojen diaknisoinnissa.
Salibandyliiton valiokunnat ovat nyt vuodenvaihteen jälkeen taas uusiutumassa. Tuleeko riittäviä vaihdoksia, jotta laiva saadaan kulkemaan yhä voimakkaammin kohti sen itsensä asettamaa tavoitetta, visio 2010:tä? Maajoukkuevaliokunta(MJV) on kovan paikan edessä kun sen pitää saada maajoukkueet edes jossain määrin tyytyväiseksi ja taata näin työrauha tällekin sektorille. Järkevin ja toimivin vaihtoehto olisi saada maajoukkuepelaajat samojen etuuksien alle kuin esim. kv. – erotuomarit ja - tarkkailijat. Uusi ja toivottavasti sopivasti vaihtuvuutta kokeva maajoukkuevaliokunta haluaa luultavasti aloittaa positiivisella päätöksellä ja saada näin myös itselleen riittävän määrän tukijoita pelaajienkin taholta. Uusi ja mielenkiintoinen kasvo kyseiseen valiokuntaan olisi liigan markkinointipäällikkö J-P Lehtonen, jolla on riittävän laaja tuki takanaan pelaajiston osalta ja myös jo jonkinlainen kokemus liiton asioista. Salibandyliiton päättävissä elimissä tuskin kukaan haluaa edetä tiedon kanssa, että menestys jää(jäi) näistä päätöksistä kiinni. Tämä asettaa toisaalta myös kovemman paineen maajoukkueiden pelaajia kohtaan, koska raha tekee asiasta entistä ammattimaisempaa. Rahalla on erikoinen vaikutus. Vaikka toisaalta, kaikkihan tekevät töitä yhteisen lajimme eteen, rakkaudesta lajiin. Vai tekevätkö? Sopiva rahallinen porkkana voisi olla myös sijoitusbonukset MM- kisoissa. Kirkkaimmasta mitalista luvattaisiin esim. 1500 euron mestaruusbonus/pelaaja, hopeasta 500 euroa ja pronssista ei tulisi antaa kuin niskalitsareita. Hämmennystä lisää vielä se selkeä fakta, että Suomen Salibandyliitto ei ole tehnyt tappiota lukuunottamatta vuotta 2005. Kyllä sitä rahaa on, kunhan se kohdistetaan vielä oikeisiin osoitteisiin. Eli palkkiot kuntoon joka sektorilla… Näillä mietteillä taas eteenpäin… Juha E. Sirkka
<< paluu Sipan 2+10® palstalle Kirjoittaja on entinen liiga- ja kansainvälinen erotuomari ja kirjoitukset ovat hänen mielipiteitään, eivätkä ne edusta erotuomarikerhon virallista kantaa. | |
(08.01.07) Aamupala on päivän tärkein ruoka ihmiselle. Tutkittu juttu. Monet eivät silti, syystä tai toisesta, syö aamupalaa lainkaan. Jotkut ja onneksi suurin osa ihmisistä kuitenkin syövät. Hyvä niin. On makuasia juoko aamupalalla kahvia vai jotain muuta. Itse olen teeihminen. Ainakin aamusta. Kahvikin maittaa päivän mittaan. Lisään joka aamu teeheni runsaan lusikallisen aitoa kotimaista hunajaa. Ulkomaiset litkut ei käy. Uskoisin, ettei juuri tästä syystä lentsut ole paljon vaivanneet…
Ei liene suurikaan ihme, että juuri tarkkailijapuolella on ns. seinä tullut vastaan. Useiden liigatarkkailijoiden kanssa käymissäni keskusteluissa viesti on ollut selvä. Tämä kausi vielä loppuun ja se on sitten siinä. Arvostuksen puute ja tehdyn työn anti käytettyyn aikaan nähden ei kohtaa. Tässä kohdassa mennään jo niin heikoilla jäillä kuin tänä talvena vain voidaan. Soiko kellot missään ja millä volyymilla? Mielestäni tarkkailijoiden palkkioksi riittävä summa pyörii tällä hetkellä 60-65 euron välimaastossa/ peli. Ja matkakulut päälle. Matkoja ei siis erotuomareiden valmentajille vieläkään makseta. Tämä on juuri itsessään yksi suurimpia karkoittajia tarkkailutyöstä. Omalla kustannuksella joka peliin…ketä kiinnostaa? Monesti etäisyys pelipaikalle ei ole vain muutaman kilometrin matka. Usein puhutaan kymmenistä kilometreistä…
Tarkkailijatyöstä pitäisi saada luotua yhä kiinnostavampaa ja palkitsevampaa. Onko kaikki sektorit koluttu läpi? Uskallan epäillä…Joka vuosi aina jokunen uransa liigatuomarina lopettava jatkaa salibandyn parissa juuri tarkkailijana. Loistava juttu! Kuka se lopulta tietää paremmin mitä tuntoja ja fiiliksiä itse pelissä tuomarina kokee ja näkee kuin juuri itse samat asiat kokenut ja nähnyt entinen kollega. Mitenkäs sitten entiset liigapelaajat? Niitäkin on paljon. Niitä entisiä. Onko kartoitettu halukkaita ja mahdollisia ”löytöjä” toiselta puolelta ovea? Yksi on ainakin varmaa, uudenlaisia näkökantoja ja tapoja lähestyä tätäkin sektoria tulisi roppakaupalla lisää. Uuden ja tervetulleen vaihtoehdon antaisi myös ei- aktiivivalmentajien lisääntyminen tarkkailupuolella. Valmennustausta helpottaisi myös kykyä saada valmennettavista erotuomareista enemmän irti, sekä palautteen että vuorovaikutuksen saralla. 
Kansainvälisellä erotuomaripuolella raha ei ratkaise. Sillä tasolla motiivi tekemiseen tulee aivan muusta. Aika harva lopulta viheltää kv.- pelejä. Tieto saada tehdä asiaa minkä muidenkin mielestä hyvin taitaa maailman huipulla, on jo itsessään riittävä motivaattori. Kansainväliset tuomarointimatkat ovat kuitenkin usein useamman päivän kestäviä matkoja ja tähän on mielestäni saatu tarpeeksi hyvä porkkana myös taloudellisesti. Aika harvalla on varaa olla pois oikeista töistä useampaa päivää saamatta tältä ajalta mitään korvausta. Jokaiselta matkalla vietetyltä päivältä järjestävän maan organisaatio maksaa tuomareille 50 Sveitsin frangia/ päivä. Summa on n. 33 euroa kotimaan rahassa. No nyt joku nokkela laskee, etteihän tuo tee juuri mitään vaikka reissussa olisikin useamman päivän. Totta. Mutta onneksi Salibandyliitto maksaa takautuvasti jokaiselta matkapäivältä kyseessä olevan maan ulkomaanpäivärahan. Verottomana. Nyt saa taas laskea. Esimerkiksi MM- kisoissa tuomarit viettävät hieman matkakohteesta riippuen 10-12 päivää. On ja olisi kohtuullisen turhauttavaa yrittää aina ottaa lomaa oikeista töistä näille matkoille. Tällä järjestelyllä tällaista kuviota ei tarvitse miettiä. Ja tällainen on kohtuullisen stressaavaa esimerkiksi perheellisille. Isi tai äiti on suuret pätkät lomistaan juoksemassa reikäpallon perässä…se siitä perherauhasta. 
Muutamat maajoukkuestatuksella salibandya pelaavat tutut ovat joskus kiinnostuneina kyselleet näistä tuomareiden rahajutuista. Ei ne mitään salaisuuksia ole. On aina kunnia-asia pukea Suomen maajoukkuepaita päälle. Niin pelaajien kuin muidenkin kotimaata monessa eri kategoriassa edustavien mielestä. Niin se pitääkin olla! Mutta mielikuvitelkaa ilmettäni kun kuulin, etteivät maajoukkuepelaajat saa maajoukkuetta ja Suomea edustaessaan minkäänlaista korvausta. Ei mitään! Miksi ei? Saavathan kansainväliset tuomarit ja tarkkailijatkin. Ja hekin edustavat Suomea parhaansa mukaan. Onpa omituinen yhtälö!
Kun uutta projektia rakennetaan kohti seuraavia MM- kisoja, olisi välttämättömän tärkeää saada mahdollisimman monelle etukäteen vahvalle kisakandidaatille paljon kovia kansainvälisiä pelejä alle. Nyt niitä ei eräille tule, koska ei tule myöskään rahaa. Positiivinen muistijälki maajoukkueen kovatasoisista harjoitusturnauksista olisi tälläkin kohtaa korvaamatonta pääomaa. Nyt sitä eivät kaikki saa. 